
| |
Vähikkälän väljämässä viihdytäänVähikkälän kylä lounaisessa Janakkalassa on muuttovoittokylä: viime kahden vuoden aikana väkiluku on kasvanut yli 30 asukkaalla. Valtaosa kylään muuttaneista on nuoria lapsiperheitä, ja parhaillaankin rakenteilla on ainakin kolme vakinaiseksi asunnoksi aiottua omakotitaloa. Vakinaisia tai ympärivuotisessa käytössä olevia asuinkiinteistöjä on noin 170. Näiden lisäksi alueella on yli 300 loma-asuntoa, joten kesäaikaan kylän väkiluku liki kolminkertaistuu. Kylän asukkaista huomattava osa käy muualla ansiotyössä tai on eläkeläinen. Vähikkälän viljavilla pelloilla viljellään sokerijuurikasta, mallas- ja rehuohraa, kauraa, kaalia ja leipäviljoja. Viljelijöiden lisäksi kylässä asuu muitakin yrittäjiä. Oman kyläkoulun säilymisen puolesta on kampanjoitu ja talkootyötä tehty jo kolmella vuosikymmenellä: Kunnan vanhin yhä alkuperäisessä kiinteistössä toimiva 125-vuotias kyläkoulu on lähes kaikkien mielestä tärkein kylän palveluista. Lukuvuonna 2004—2005 ala-asteella oli 31 oppilasta. Vähikkälän Seuratalo palvelee perinteisten iltamien ja teatteriesitysten lisäksi tuttuun tapaan myös häiden ja muiden yksityisten juhlien pitopaikkana. Kyläkauppa asiamiesposteineen valitettavasti sulki ovensa vuonna 1998, siitä lähtien on opeteltu tulemaan toimeen myymäläauton varassa. Kesällä kylää kiertää myös jäätelöauto, ja kirjastoauto pysähtyy entisen kaupan pihalla kerran viikossa. Vuonna 2005 kesäksi entisen kyläkaupan tiloihin avattiin kesäkioski/kahvila suoramyynti- ja nettipisteineen.
|