Vuosi oli täynnä toimintaa omassa kylässä. Lisäksi osallistuttiin aktiivisesti erilaisiin alueellisiin seminaareihin, koulutustilaisuuksiin ja Janakkalan kyläyhdistysten yhteistoimintaan.
Vähikkälän väljämä ry:n tekemät aloitteet tuottivat myönteisen tuloksen. Kunta-aloitteen seurauksena saatiin vihdoin laajakaistayhteydet kylän alueelle. Tiehallinnolle lähetettiin aloite, missä esitettiin parannusehdotukset nopeusrajoituksista, kevyistä taajamaporteista, lähestymiskylteistä, liikenteenjakajien kunnostuksesta ja näkymäraivauksista. Nämä toteutuvat ensi kesänä.
Viihtyvyyttä, viestintää ja palvelua -hankkeen turvin hankittiin Elintarvikekioski Suvipuotiin kahvinkeitin, esitetelineet, pystytettiin valokuvanäyttely, osallistuttiin näyteikkunatarran kustannuksiin ja ostettiin tulostin.
Kylän alueelle rakennettiin lehtikuusilaudasta sinkitetyillä metallijaloilla maahan valetut, katetut postilaatikkoteline-ilmoitustauluyhdistelmät (5 kpl) ja uudet ilmoitustaulut Pelinojantielle ja Suvipuodin ulkoseinälle. Edesmenneen Jaakko Hurstisen viisi vuotta sitten kyläkokouksessa esittämä ehdotus viimeinkin toteutui. Neljä vuotta se olikin yhdistyksen toimintasuunnitelmissa.
Entiseen tapaan panostettiin lasten ja nuorten toimintaan. Yhteistyössä nuorisoseuran kanssa järjestettiin rusettiluistelut, kaikenikäisten kyläläisten naamiaistanssit vappuaattona ja ilmaisukerho, jossa kuvattiin Meidän Vähikkälä -video ja pieni kauhunäytelmä. Lisäksi ilmaisukerhossa harjoiteltiin ohjelmat Janakkalan kunnan järjestämiin Ida Aalberg -tapahtumiin.
Joulukuussa tehty koko perheen retki Tampereelle oli kaikille mukana olleille 37 lapselle ja nuorelle maksuton. Se kustannettiin puoliksi nuorisoseuran kanssa paitsi koulu maksoi omat pääsylippunsa Muumilaaksoon ja Kivimuseoon.
Vähikkälän väljämä ry:n tilinpäätös vuodelta 2005 on miinusmerkkinen. Pankkivelkaa on 1 500 euroa, mutta sen tasoittaa Hämeen TE -keskuksesta kuluvan kevään aikana tuleva Viihtyvyyttä, viestintää ja palvelua -hankkeen valtionosuuden 1 837,90 euron maksatus.
8.1. - 28.5. Lentopalloa Launosten koulun liikuntahallissa lauantaisin 15 - 16. Pelivuoron kustansivat Launosten, Kormun ja Vähikkälän kyläyhdistykset.
27.1. - 4.5. ilmaisukerho 3. - 9.luokkalaisille, ohjaajana Matias Ikävalko, 18 tuntia Etelä-Suomen lääninhallituksen sivistysosaston nuorisotoimen lukuvuodeksi 2004 - 2005 myöntämän avustuksen turvin, osallistujia 5 - 12.
29.1. klo 9.30 - 16.00. Kadonneen oravannahan metsästys -seminaari Hahkialan kartanossa Hauholla. Laura Myllykangas osallistui seminaariin.
22.2. Vähikkälän väljämä ry:n kunta-aloite laajakaistayhteyden puuttumisesta Janakkalan kunnanhallitukselle ja -valtuustolle
26.2. klo 13.00 Rusettiluistelut koulun kentällä yhteistyössä Valajärven suojeluyhdistyksen, Vähikkälän nuorisoseuran ja Janakkalan kunnan nuorisotoimen kanssa. Leena Paananen teki sata rusettia. Mehutarjoilu ja kahvio koulun ruokalassa. Levyjä soitti Matias Ikävalko, grillimakkaraa paistoivat Jorma Hujanen ja Erkki Koskinen. Purevasta pakkastuulesta huolimatta yli 50 osallistujaa.
10.3. Vähikkälän Viesti 1/2005 kylälehti 280 kpl ilmestyi, jakelun hoitivat Auvo Pasanen ja Erkki Koskinen. Postitettiin 21 kpl yhteistyökumppaneille.
15.3. Janakkalan kunnan 12.6. järjestämän Ida Aalberg - tapahtuman yhteistyökokouksessa Sipilän kartanossa Leppäkoskella oli Matias Ikävalko.
23.3. Kyläkokous, 18 osallistujaa
30.3. Janakkalan viestinnän kehittämistilaisuus ViestintäStartti kunnan virastotalon valtuustosalissa. Laura Myllykangas ja Matias Ikävalko osallistuivat.
2.4. klo 9.30. - 15.30 Linnaseudun kyläkoulut - hankkeen kyläkouluseminaari Kosken koulussa Hattulassa. Jaana Lamberg osallistui ja hänet valittiin ohjausryhmän puheenjohtajaksi.
7.4. klo 18 Janakkalan kylien yhteistoimintakokous Linnaseutu ry:n toimistossa Hämeenlinnassa. Sanna Mustonen, Laura Myllykangas ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko osallistuivat.
10.4. Vähikkälän laajakaistattomuudesta tiedotteet medialle sähköpostissa, vertailuvinkkinä naapurikylien Rehakan ja Irjalan ATK -hanke.
12.4. klo 17 alkaen siivoustalkoot kyläkirkkoa varten. Kolme osallistujaa: Helena Järvinen, Jorma Hujanen ja Erkki Koskiniemi siivosivat pihan, sisätilat jäivät siivoamatta.
12.4. Vähikkälän laajakaistatilanne sai julkisuutta: Hämeen alueuutiset, Radio Hämeen ajankohtaislähetykset ja TV2:n alueuutiset klo 17.50. Kunnanhallitus käsitteli asiaa ma 11.4. Juttu oli ainakin Janakkalan - Rengon Sanomissa, Hämeen Sanomissa ja Raitti-lehdessä.
23.4. klo 9 alkaen Seuratalon loppusiivous ja tuolitus kyläkirkkoa varten Jorma Hujanen ja Erkki Koskiniemi.
24.4. klo 13 Kyläkirkko Seuratalossa. Kirkkoherra Timo Komulainen ja kanttori Satu Jokinen. Kahvitus Toivan Marttayhdistys ry. Viitisenkymmentä sanankuulijaa.
25.4. Seuratalon siivoustalkoot Vappuaaton naamiaistansseja varten
26.4. Aloite tiehallinnolle taajamaporteista, viitoista, keskikylän nopeusrajoituksista ja vesakkoraivauksista postitettu.
30.4. klo 15 -19 Vappuaaton naamiaistanssit koko perheelle Seuratalossa. Järjestelyissä mukana nuorisoseura ja Janakkalan kunnan nuorisotoimi. Tanssimassa oli vain 19 aikuista ja 40 lasta. Pääsylipputulot kattoivat kuitenkin kustannukset. Orkesteri Kohtuuden Ystäwät. Pirjo Tauru paistoi 120 munkkia, simaa tekivät Jorma Hujanen, Minna Mäenpää ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko. Muu talkooväki: Matias Ikävalko, Erkit Koskinen ja Koskiniemi, Britta Miettinen, Sanna Mustonen ja Joel Juupaluoma, Laura Myllykangas, Auvo ja Essi Pasanen.
2.5. Vähikkälän koulun tienvarsitalkoot
3. - 4.5. Koko kylän ympäristötalkoot. Vähikkäläntien Ruhkaan asti siivosivat Aila Kuossari ja Erkki Koskiniemi ja Vehmaistentien Jorma Hujanen ja Ritva Tuomainen. Toivantien ja Launostentien siivosivat Laura ja Timo Myllykangas. Muuta talkooväkeä olivat Salme Kuukka, Anni Tervonen, Anja Nieminen, Raivosen pojat ja Rahkosen tytöt. Muiden teiden siivous jäi yksityisteiden hoitokuntien vastuulle. Sauvalan - Pelinojantien siivous ja aurausmerkkien poisto: Erkki Koskinen, Matias Ikävalko ja Jorma Hujanen, jotka lahjoittivat tiekunnan maksaman palkkion kyläyhdistykselle. Matias Ikävalko lahjoitti myös palkkionsa aurausmerkkien pystytyksestä syksyltä 2004 kyläyhdistykselle. Roskapussit teiden risteyksistä keräsivät Erkki Koskinen, Matias Ikävalko ja Jorma Hujanen.
9.5. Viihtyvyyttä, viestintää ja palvelua - POMO+ -hankehakemus Linnaseutu ry:n toimistoon Hämeenlinnaan. Kylähankkeen kokouksessa 17.5. puoltava lausunto, Linnaseutu ry:n hallitus 25.5. Hanke hyväksyttiin, alkoi 30.5. ja päättyi 31.12.
11.5. - 14.8. Lasten ja nuorten ilmaisukerho ohjaajana Matias Ikävalko, yhteensä 25 tuntia Janakkalan kunnan kirjasto- ja kulttuurilautakunnan kulttuuritoimen avustuksen turvin. Osallistujia 4 - 11.
15.5. Kyläyhdistyksen ja nuorisoseuran yhteinen aloite tiehallinnolle liikenneturvallisuuden ja liikenteen ohjauksen parantamisesta kevyillä taajamaporteilla, nopeusrajoituksilla viitoituksen korjauksilla ja keskikylän vesakkoraivauksilla.
16.5. Vuoden hämäläinen kylä 2005 -kilpailuun osallistuminen, hakemus liitteineen Hämeen Kylät ry:lle.
17.5. Janakkalan kaksiopettajaisten koulujen liikunnallinen kyläkoulupäivä Vähikkälän koulun urheilukentällä ja jalkapallokentällä. Talkoissa mukana Sanna Mustonen, Joel Juupaluoma ja Ikävalkot.
21.5. Linnaseutu ry:n kylähankkeen kevätretki Rengossa ja Vähikkälässä. 41 retkeläistä tutustuivat kylään ja Esa Kemppaisen Eläintäyttämöön. Rehakan ja Irjalan Kyläyhdistyksen ja väljämän puheenjohtajat kertoivat yhdistysten toiminnasta ja hankkeista. Kahvitus klo 15, Pirjo Tauru ja Ritva Tuomainen.
23.5. Tiehallinnon lausunto väljämä ry:n aloitteesta koskien nopeusrajoituksia, kyläportteja ym. Toteutus kesällä 2006.
2.6. Ida Aalberg -tapahtuman järjestäjien palaveri Leppäkosken koulussa, Matias Ikävalko paikalla.
2.6. - 30.8. Amerikkalaisen rivitanssin kurssi tiistaisin Seuratalossa klo 18 - 20, opettajana Minna Liljamo. Osallistujia 25 - 30/kerta.
3.6. klo 18 koulun ja kylän yhteinen kevätjuhla Seuratalossa. Matias Ikävalko ja Päivi Herttuainen jakoivat nuorisoseuran lahjakortit Vähikkälän Suvipuotiin 15:lle ilmaisukerholaiselle. Väljämäyhdistyksen lahjakortit saivat ylioppilaat Martti Anttila, Iiris Autio, Anu Kyöstilä ja Helena Siivo. Yhteiskoululainen Sasmo Kangassalo sai lahjakortin kylälehden sarjakuvan piirtäjänä ja vuoden 2004 ilmaisukerholaisena.
4.6. Lehdistötiedotteet, -kutsut ja puffit Suvipuodin ja kylätoimiston avajaisista
6.6. klo 10 - 18. Suvipuodin ja kylätoimiston avajaispäivä onnistui. Lehdistö oli paikalla tai teki jutun jälkikäteen, samoin Radio Häme. Avajaisten kävijälistalla 134 nimeä.
6.6. Kunnanhallituksen päätös Vähikkälän alueen laajakaistayhteyksistä. Hämeen Puhelin Oy on kunnanhallituksen esityksestä tutkinut asian ja päättänyt toteuttaa Vähikkälän laajakaistayhteydet vuokraamalla TeliaSonera Oyj:ltä Vähikkälän keskuksen laitetilaa ja tilaajaverkon.
8.6. Vähikkälän Viesti 2/2005 -kesälehti ilmestyi, 800 kpl. Jakelu Ikävalkot. Kesijärven suojeluyhdistyksen kanssa 110 lehden yhteispostitus, muiden suojeluyhdistysten lehdet noutolaatikoihin, lehti jakoon myös kylätoimistoon.
9.6. Vähikkälän Viesti 2/2005 postitettiin 26 kpl yhteistyökumppaneille sekä laskun kera tuki-ilmoittajille.
10.6. Hetkessä Häme -tapahtumassa Senaatintorilla Vähikkälä sai kunniamaininnan Hämeen Kylät ry:n Vuoden paras hämäläinen kylä 2005 -kisassa.
12.6. Ida Aalberg -museon avajaistapahtumassa Leppäkoskella esiintyivät myös Vähikkälän ilmaisukerholaiset Tiia ja Tytti Kekki, Annika ja Jenni Rahkonen ynnä Matias Ikävalko.
13.6. Valajärven uimarantatalkoot. Seitsemän osallistujaa.
21.6. Teknisen lautakunnan päätös Kansalanmäen sora-alueen maa-ainesluvasta, muistutuksen jättäneille Vähikkälän väljämä ry:lle ja Vähikkälän nuorisoseura ry:lle. Jatkoaika myönnetty 31.5.2008 asti täsmennetyin lupaehdoin: aineksen ottaminen ja kaikki kuopan viimeistelytoimenpiteet tulee saattaa loppuun luvan viimeiseen voimassaolopäivään 31.5.2008 mennessä riippumatta siitä, onko kaikki otettavaksi suunniteltu aines otettu vai ei.
2.7. klo 10 alkaen Janakkalan kylien kesäolympialaiset Mallinkaisten leirikeskuksessa. Vähikkälän joukkue putosi pronssille, koska emme saaneet lapsijoukkuetta kokoon. Kylät saivat pisteitä sekä lasten lukumäärästä että naruhyppelykisasta. Vähikkälästä oli kaksi lapsiedustajaa.
23.7. Suvikirppis Suvipuodin pihalla klo 10 - 18 onnistui, vaikka iltapäivällä hiljenikin. Makkaraa paistoivat ja myivät Jorma Hujanen ja Erkki Koskinen, vaatekirppiksellä vuorottelivat Britta Miettinen, Aira Sihvonen ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko.
28.7. klo 10 - 20 Valajärven ympäripyöräily - yhteistyötä yli kuntarajojen. Sen järjestivät Kaloisten sekä Rehakan ja Irjalan kyläyhdistykset ja Vähikkälän väljämä. Mehuasemat Suvipuoti, Asemin Tukikohta ja Rehakan Rivieera. Pyöräilijöitä oli liki sata.
3.8. Ilmaisukerhon videomateriaalin esikatselu Koskiniemellä.
6.8. klo 10.15. Hiisi vieköön -melontatapahtuman kahvituksen Poukapirtillä hoiti Laura Myllykangas. Toivanjoella meloi 15 kanoottia tai kanoottikuntaa, 25 osallistujaa.
10.8. Vähikkälän Viesti 3/2005 -Eloekstran 500 kpl kopioinnin, postilaatikko- ja ilmoitustaulujakelun hoitivat Erkki Koskinen ja Matias Ikävalko.
14.8. klo 12 Etelä-Janakkalan sadonkorjuumarkkinat. Neulakinnastyönäytös Antti Veikko Kekki. Vanajaveden opiston Vähikkälän perinnekäsityökurssilaisten näyttely. Kahvio ja leipomiset: Riikka Vilkki, Ritva Tuomainen, Pirjo Tauru ja Petri Kangassalo. Väljämän kirppiksen hoiti Britta Miettinen. Videotykki saatiin lainaksi nuorisotoimistosta, esitettiin raakaversio Meidän Vähikkälä - videosta. Grillimakkarat Jorma Hujanen ja Erkki Koskinen, arvat myivät Koskiniemen tytöt sekä Laura Lamberg, talkoissa mukana myös Erkki Koskiniemi, Ikävalkot ja Mika Vilkki. Lisäksi tapahtumassa esiteltiin Virtaa kyliin -hanketta. Kävijöitä kolmisensataa. Näyttelyseinäkkeiden nouto ja palautus Erkki Koskinen ja Jorma Hujanen.
19.8. klo 12 -16 Janakkalan maaseutuseminaari Vähikkälän Seuratalossa. Järjestäjät Kehittämiskeskus Oy Häme, Pro Agria, Hämeen TE -keskus ja Janakkalan kunta. Kahvituksesta vastasivat Laura Myllykangas ja Minna Mäenpää. Heidän lisäkseen Vähikkälästä seminaariin osallistuivat Juha-Pekka Valajärvi ja Ikävalkot. Esittelyssä oli myös kylän uusin yritys Lontoon Bussi. Seminaariin osallistui 32 maaseutuaktiivia.
20.8. - 17.12. Lentopallovuorot Launosten koulun liikuntahallissa lauantaisin klo 15 - 16. Vähän pelaajia, jatkosta päätetään alkuvuodesta 2006.
25.8. klo 19 - 21 laajakaistainfon Vähikkälän alueen laajakaistaliittymistä järjestivät Hämeen Puhelin/Aina Group Oyj ja väljämä ry. Järjestäjät mukaan lukien 62 osallistujaa. Kahvitus ja leipomiset Ritva Tuomainen ja Jorma Hujanen.
3.9. klo 13 tiedotustilaisuus jätehuollosta ja kompostoinnista Seuratalossa. Kiertokapulan ympäristöinsinööri Virpi Vuolahti kertoi uusista jätteenkäsittelymääräyksistä ja kompostoinnista. 18 osallistujaa, tarjoilusta vastasi Ritva Tuomainen.
11.10. klo 13 - 16 Maaseutuasumisen edistäminen tulevaisuudessa -ideapalaveri JOP/Turengin konttorin kokoushuoneessa, Ikävalkot olivat.
13.10. klo 18 Janakkalan kyläilta, järj. Linnaseutu ry:n kylähanke ja hankereppu sekä kyläyhdistysten yhteistyökokous Rastialan - Kilpiälän Kylätuvassa. Sanna Mustonen ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko olivat.
16.10. klo 14 Ida Aalberg -museossa Vanhan ajan leikkejä ja arvoituksia, esiintyjät Laura Lamberg, Annika Rahkonen, Eetu, Emma, Iida ja Venla Rehmonen Matias Ikävalkon johdolla.
20.10. Janakkalan kunnan kulttuuritoimen varjonukketyöpaja 7 - 12 -vuotiaille Seuratalossa klo 16 - 18.
Kymmenen innokasta lasta, ohjaajina läänintaiteilija Hannu Räisä ja näyttelijä Matias Ikävalko. Kyläyhdistys tarjosi mehut ja piparit.
20.10. Kyläkokous klo 18 Seuratalossa, 24 osallistujaa.
25.10. klo 18 -20 Janakkalan kunnan vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojektin tilaisuus Janakkalan kyläyhdistyksille Juttutuvassa. Riitta Pietiäinen-Ikävalko ja Laura Myllykangas olivat kokouksessa.
31.10. Vähikkälän Viesti 4/2005 - kopiointi ja jakelu 280 kpl Laura Myllykangas ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko, kyläläisten postilaatikkojakelu Matias Ikävalko ja Jorma Hujanen. Postitus 21 kpl yhteistyökumppaneille.
2.11. Postitettiin Suomen lähikoulut ry:lle Vähikkälästä kerätty 143 nimen lista valtakunnalliseen vetoomukseen Suomen eduskunnalle lähikoulujen puolesta. Vähikkälän nimet keräsivät lyhyellä varoitusajalla 31.10. - 2.11. Aira Sihvonen, Sanna Mustonen, Laura Myllykangas ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko.
4.12. klo 9 - 15 Kapiokirstu ry:n ja Hämeen Taitawat ry:n joulumyyjäiset Tervakosken Seuratalossa. Vähikkälän väljämän pöydässä t-paitoja ja koulun joulukortteja myivät Auvo Pasanen, Jorma Hujanen ja Riitta Pietiäinen-Ikävalko. Kyläläisistä omia käsitöitään ja leipomuksiaan myivät Tyyne Kekki ja Kirsi Weckström. Väljämä maksoi pöytävuokran.
10.12. Tampereen retkelle osallistui 37 lasta ja nuorta, 20 aikuista ynnä kuljettaja. Retkipäivän teema oli lasten ja vanhempien yhdessäolo. Vähikkälän väljämä ja nuorisoseura ry:t maksoivat puoliksi kaikkien lasten ja Janne Heikkosen Teatteri 2000:n näytelmän "Saapasjalkakissa" pääsyliput, bussin vuokran ja iltapäivävälipalan. Väljämä maksoi alle kouluikäisten lasten pääsyliput Tampereen taidemuseon Muumilaaksoon ja Kivimuseoon, koulu maksoi omat näyttelylippunsa. Aikuiset maksoivat matkan pääsylippuineen itse.
12.12. Vähikkälän väljämä ry:n vastine perusteluineen tiehallinnon konsulttifirma Insinööritoimisto A-Tie Oy:lle. Väljämän hallituksen ja kyläkokousten kokouspäätökset pidetään voimassa. Vastineen allekirjoittivat myös koulun johtokunnan puheenjohtaja Erkki Koskiniemi ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Lamberg. Vähikkälän koulu lähetti oman vastineensa.
14.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut -tilaisuus Vähikkälän koulussa. Kanttori Satu Jokinen ja lähetyssihteeri Tuula Jauhiainen. Nuorisoseura vastasi kahvituksesta ja leipomuksista, väljämä kustansi kahvit, teet, sokerit ja servetit. Nelisenkymmentä laulajaa.
20.12. Merkkipäiviään viettäneitä kyläläisiä muistettiin jälkikäteen joulupaketeilla. Erkki Koskinen ja Jorma Hujanen veivät lahjat Antti Koskiselle, Minna Mäenpäälle, Nina Mäenpäälle, Signe Taurulle, Eila Aallolle, Altti Valajärvelle ja tilintarkastajille Heli ja Mika Siivolle.
22.12. Koulun ja kylän yhteinen joulujuhla klo 9. Salin tuolitus, siivoukset ja pianon kuljetukset Erkki Koskinen, Jorma Hujanen, Erkki Koskiniemi ja Janne Heikkonen. Joulujuhlan näyttämövalot Matias Ikävalko. Kulttuuritoimen stipendit saivat Ida Aalberg -museossa vanhan ajan leikkejä ja arvoituksia esittäneet Emma, Venla, Iida, ja Eetu Rehmonen, Laura Lamberg ja Annika Rahkonen.
Vähikkälän väljämä ry:n saamat avustukset 2005
Janakkalan kunta/kirjasto- ja kulttuurilautakunta/kulttuuritoimi:Vähikkälän väljämä ry:n saamat lahjoitukset 2005
Tervakoski Oy - paperia ja kartonkiaVähikkälän väljämä ry:n huomionosoituksia kyläläisille
Vuosikertomuksessa mainittujen stipendien ja joulupakettien saajien lisäksi vuonna 2005 muistettiin merkkipäiviään viettäneitä Eeva ja Kalevi Sauvalaa sekä Sanna Mustosta.
Vähikkälän väljämä ry:n hallitus vuonna 2005
Hujanen JormaHallituksella oli kymmenen (10) kokousta, joista kaksi oli yhteiskokouksia Vähikkälän nuorisoseuran johtokunnan kanssa.
Vähikkälän väljämä ry on jäsenenä Suomen Kylätoiminta SYTY ry:ssä, Hämeen Kylät ry:ssä ja Linnaseutu ry:ssä.