Kyläsuunnitelma 2007

 

 

 

Vähikkälän alueellinen kuvaus

 

Vähikkälän alueen vanhimmat muinaislöydöt ovat kivikaudelta. Museoviraston kokoelmissa on muun muassa kaksiteräinen kivikirves noin 6000 eKr. Kylässä on asuttu jo varhaisella keskiajalla. Historiallisissa asiakirjoissa Vähikkälä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1435. Vuoden 1539 veromanttaalikirjojen mukaan Lopen pitäjän Hyvikkälän neljänneskuntaan kuuluneessa Vähikkälässä oli yhdeksän taloa.

 

Nykyiseen Vähikkälän alueeseen kuuluu myös Sauvalan kylä, missä vuonna 1539 oli neljä talonpoikaistaloa. Ne yhdistettiin säteriksi ja amiraali Göran Brynielssonin rälssiksi vuonna 1613.

Lisäksi Vähikkälään kuuluu entisen Toivan kartanon (1787) alue sekä Piilonkulma.

Laajaa aluetta ympäröivät vedet, koillisesta alkaen Sokslammi, Alasjärvi, Toivanjoki, Kesijärvi, Ojajärvi

ja Valajärvi. Kylän sisään jäävät Leipijärvi ja Hyvälammi.

 

Asukkaat

 

Vuoden 2007 alussa vakinaisessa asuinkäytössä on 151 kiinteistöä, joissa on yhteensä 384 asukasta. Rakenteilla on viisi asuinrakennusta, joista neljään on muuttamassa lapsiperhe.

Janakkalan läntisessä rantayleiskaavassa kylän alueella on 274 vapaa-ajan kiinteistöä. Vapaa-ajan kiinteistöjä on yhteensä yli 300, koska kylän alueella on myös ’kuivan maan mökkiläisiä’. Loma-asunnoista ympärivuotisessa käytössä kakkosasuntona on yli 40 kiinteistöä. Kesäisin kylän väkiluku ainakin kolminkertaistuu.

 

Vakinaisten kotitalouksien päämiehen ammatin mukainen elinkeinojakauma lokakuussa 2006:

                                                                                       kpl                  %

- palkansaaja                               76                  50,3

- eläkeläinen                                42                  27,8

- maatalousyrittäjä                        18                  11,9

- muu yrittäjä                                15          9,9 ~ 10,0

___________________________________________

yhteensä                                   151 kpl            100 %

 

Kolme vuotta sitten lokakuussa 2003 tehdyssä kartoituksessa vakinaisessa asuinkäytössä oli 136 kiinteistöä. Vakinaisten kotitalouksien päämiehen ammatin mukainen jakauma oli: palkansaajat 51,5 %, eläkeläiset 29,8 %, maatalousyrittäjät 11,7 % ja muut yrittäjät 7 %. Kolmessa vuodessa elinkeino- ja väestörakenne

on muuttunut myönteisesti: yrittäjien määrä on kasvanut ja eläkeläisten vähentynyt.

 

Palvelut

 

Kunnallisista palveluista tärkeimmän, oman kyläkoulun säilymisen puolesta on tehty työtä 1970-luvulta alkaen. Lukuvuonna 2006–07 kaksiopettajaisessa koulussa on 24 oppilasta. Toistaiseksi koulun tulevaisuus näyttää turvatulta, kunhan sen 20 oppilaan määrä saadaan säilytettyä. Vähikkälän koulu aloitti toimintansa 30. syyskuuta 1879.

 

Muut kunnan tarjoamat palvelut ovat palveluliikenne Tassu keskiviikkoisin sekä kirjastoauto tiistaisin ja torstaisin, kesäaikana vain torstaisin.

 

Vähikkälässä on maatalous-, kuljetus- ja maansiirtoyrittäjiä, eläinlääkärin vastaanotto- ja hoitotilat, salaojitus-, kasvuturve- ja rakennusalan yrittäjät, kasvisten ynnä vihannesten viljelyyn erikoistuneet maatalousyritykset, eläintäyttämö, tilasiemenpakkaamo, LVI -yritys, loka-auto, valokuvaaja, sekä atk-alan palveluyritys. Maatalousyrittäjien pelloilla kasvaa viljakasvien ja sokerijuurikkaan lisäksi kaalia, perunaa, avomaan kurkkua, kasviksia ja vihanneksia. Maitotiloja on vuonna 2009 enää yksi.

 

Merkittävä kylään takaisin saatu palvelu on Sanna Juupaluoman (o.s. Mustosen) kesällä 2005 avaama Elintarvikekioski Vähikkälän Suvipuoti ja Kylätoimisto, joka on avoinna kesäisin joka päivä.

 

 

Nelikenttäanalyysi (SWOT)

 

1. VAHVUUDET

 

+ oma kyläkoulu

+ luonto, maisema, järvet, väljyys, puhdas ilma

+ maaseudun rauha ja turvallisuus

+ yhteisöllisyys ja yhteistoiminta 

+ talkoohenki, aktiivinen kyläyhdistys

+ yrittäjyys

 

2. HEIKKOUDET

 

- yhteistyön ja yhteistyövalmiuksien puute

- talkooväen puute, vastuu ja tehtävät kasautuvat

- kunnallisten palvelujen alasajo

- palvelujen tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa

  toisiaan

- huonot kulkuyhteydet, julkinen liikenne

 

 

3. MAHDOLLISUUDET

 

+ oma kyläkoulu lähellä pääkaupunkiseutua

+ uudet asukkaat, varsinkin lapsiperheet

+ luonnon, maiseman ja vesien suojeleminen ja

   hyödyntäminen

+ aktiivinen tiedottaminen, myönteinen

   julkisuus

+ uusien palvelumuotojen kehittäminen,

   työllistäminen, sivutoimiset työpaikat, etätyö

+ Suvipuodin kehittäminen toimivaksi

   palvelupisteeksi ainakin kesäisin

+ yrittäjien ja kyläläisten monipuolisen  

   osaamisen taloudellinen hyödyntäminen

+ kulttuuri

+ matkailun kehittäminen

 

 

4. UHKAKUVAT

 

- kyläkoulun lakkauttaminen: seurauksena

   tyhjenevä kylä, poismuuttajat

- luonnon ja maiseman turmeltuminen

- aktiivisten toimijoiden väsyminen

- ikääntyvän väestön myötä taantuminen

  'kylän kuolema'

 

 

Sääntömääräinen kylätoiminta: yhteistoiminta omassa kylässä kyläläisten ja yhdistysten

kanssa sekä kotikunnan, lähialueen ja muiden kylätoimintaan liittyvien toimijoiden ja

sidosryhmien kanssa, hanke- ym. rahoitusmahdollisuuksien hyödyntäminen

 

Sääntömääräisen kylätoiminnan edistäminen:

+ yhteiset tapahtumat ja tilaisuudet: pyritään lisäämään yhteistoimintaa kyläläisten, kylän muiden

   yhdistysten, kesäasukkaiden ja järvien suojeluyhdistysten kanssa 

+ aktivoidaan kyläläisiä ja kesäasukkaita, lasten vanhempia ja nuorisoa mukaan talkoisiin ja kylätoimintaan

+ pyritään parantamaan kylän sisäistä ja ulkoista tiedotusta 

+ osallistuminen koulutustilaisuuksiin, kursseihin ja retkiin

+ Janakkalan kyläyhdistysten ns. kyläparlamentin merkitystä ja yhteistyötä jatketaan ja tehostetaan

+ yhteistyötä yli kunta- ja seutukuntarajojen

+ Linnaseutu ry:n maaseudun kehittämis- ja investointihankkeiden rahoitusmahdollisuuksien   

   hyödyntäminen kylän eduksi rahoituskaudella 2007–2013, tukea myös maaseutuyrittäjille

+ uusien rahoituskanavien kartoittaminen ja hyödyntäminen kylätoiminnassa

+ yhteistyön jatkaminen kunnan viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien kanssa

 

Vähikkälän kehittämissuunnitelma 2007

 

Kyläkyselyjä kylätoiminnan pohjaksi on tehty vuodesta 1979 alkaen, kun kylään perustettiin kylätoimikunta. Sen työtä jatkava kyläyhdistys Vähikkälän väljämä ry hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 28.12.2000. Yhdistyksen tekemät kyselyihin perustuvat kyläsuunnitelmat on päivitetty joka toinen vuosi. 

 

Kesällä 19.6. – 20.8.2006 tehdyn kyläkyselyn vastauslomakkeita palautettiin 69 kpl. Vakinaisista kotitalouksista kyselyyn vastasi 31,5 %. Kyselyyn vastanneiden vakinaisten asukkaiden keskimääräinen asumisaika kylässä oli 25,4 vuotta: pisin 82 vuotta ja lyhin 2 vuotta. Vastaajien eniten arvostamat tekijät kylässä ovat luonto ja kulttuuri.

Kyselyvastausten mukaan kylätoiminnan tärkein kohde on edelleenkin kyläkoulun säilyttäminen. Toiselle sijalle nousee luonnon ja asuinympäristön hoito ja suojelu, kolmanneksi tiedottaminen, ulkoisen tiedottamisen tavoitteena myönteinen julkisuus.

 

1. Kyläkoulun säilyttäminen

+ uusien asukkaiden hankinta, lisää lapsiperheitä kylään, myytävät tontit ja asuinkiinteistöt

+ tiedottaminen: hyvä kyläkoulu houkuttelee uusia lapsiperheitä kylään ja lähiseudun vanhemmat

   tuovat lapsensa Vähikkälän kouluun

+ tilojen hyötykäyttö: esikoulu, päivähoito ja kerhotoiminta koulun tiloissa

+ kyläyhdistyksen ja vanhempien toimiva yhteistyö koulun säilyttämiseksi

+ koulupiirin laajentaminen Tervakosken suuntaan

+ koulun erikoistuminen liikuntaan ja ilmaisutaitoon

+ laajakaistayhteys koulun oppilaiden käyttöön

+ liikuntahallihanke

Rahoituksen hankkiminen oppilaiden harrastus-, kerho- ja retkitoimintaan yhteistyössä kunnan, koulun, Vähikkälän nuorisoseuran tai muiden yhdistysten kanssa, hanke- ynnä muiden rahoitusmahdollisuuksien hyödyntäminen. Liikuntahallin rakentamisen kustannukset POMO+ -investointihankkeena kartoitettava.

 

2. Luonnon, vesien ja asuinympäristön hoito ja suojelu

+ maa-ainesten otto asuinkiinteistöjen läheltä ja varsinkin keskeltä kylää pyritään estämään

+ vesi- ja viemäriosuuskunta - toimikunnan nimeäminen

+ mahdollinen kyläkaava ja tonttisuunnitelma

+ järvien suojeluyhdistysten yhteistyö

+ jätevesilain edellyttämistä toimenpiteistä ja jätehuollosta tiedottaminen

Jokavuotiset ympäristötalkoot järjestetään jatkossakin. Yhteistyötä järvien suojeluyhdistysten kanssa pyritään lisäämään. Jätehuollon järjestämisestä, jätteiden lajittelusta ja kompostoinnista pyritään tiedottamaan. Toimikunnan nimeäminen (jäte)vesiosuuskunnan perustamiseksi, tarpeiden kartoitus ynnä muut asuinympäristön hoitoa koskevat kysymykset pyritään ratkaisemaan yhteisvoimin.

 

3. Tiedottaminen tavoitteena sisäinen ja ulkoinen tiedonkulku, myönteinen julkisuus 

Kylälehti Vähikkälän Viesti ilmestyy 3–4 kertaa vuodessa. Ensimmäinen oma puhelinluettelo ilmestyi

jo vuonna 1980. Vuodesta 2000 alkaen luettelo on koottu joka toinen vuosi. Puhelinluettelossa on paitsi kyläläisten numerot myös yrittäjät, palvelut ja yhdistykset.

Kylälehti ja puhelinluettelo jaetaan ilmaiseksi jokaiseen Vähikkälän talouteen ja niitä löytyy myös Suvipuodin Kylätoimistosta. Kylälehden kesänumero jaetaan tai postitetaan yhteistyössä suojeluyhdistysten kanssa myös kesäasukkaille. Vähikkälän tapahtumista ja tilaisuuksista tiedot kunnan ja Linnaseudun tapahtumakalentereihin ja Aina-portaaliin. Tiedotteet, kutsut, puffit ja tapahtumapalstatiedot alueen lehdistölle ja muulle medialle.

+ Vähikkälän Viestin ja oman puhelinluettelon ilmestyminen turvataan jatkossakin.

+ avoimuutta ja tiedonkulkua kyläläisten, kylän muiden yhdistysten ja koulun välillä pyritään lisäämään.

+ Vähikkälän www-sivujen sekä ilmoitustaulujen pitäminen ajan tasalla

+ tiedonkulkua kesäasukkaiden kanssa pyritään tehostamaan

+ ulkoisen tiedottamisen keinoja (media, näyttelyt, messut, päivitetyt yrittäjä- ym. tiedoilla varustetut

   nettisivut, esitteet jne.) pyritään lisäämään ja entisestään tehostamaan

 

4. Tieverkostot ja teiden kunnossapito

+ tiehallinnon esitys keskikylän liikennejärjestelyistä ja nopeusrajoituksista toteutettava, on luvattu kesällä

   2007, yhteistyötä tiehallinnon ja tieliikelaitoksen kanssa jatketaan

+ kyläyhdistys ei voi puuttua yksityisteiden kunnossapitoon, jokaisella yksityistiellä on

   tiekunta/hoitokunta/esimies. Yksityisteiden osakkaiden parannusehdotusten oikea foorumi on

   tiekuntien/hoitokuntien vuosittaiset kokoukset tai yhteydenotto tiekunnan esimieheen.

 

5. Harrastustoiminta omassa kylässä

+ lasten ja nuorten ilmaisu- ja liikuntakerhotoiminnan järjestäminen omassa kylässä

+ kulttuuri: näytelmät, näyttämökurssit, Vähikkälän Näyttämön toiminnan tukeminen

+ teatteri- ynnä muiden retkien järjestäminen lapsille, vanhemmille ja kaikenikäisille kyläläisille

+ kursseja, koulutusta, kerhotoimintaa ja erilaisia teemailtoja tarpeen mukaan

+ yhteistä kerhotoimintaa lapsille ja ikä-ihmisille (sukupolvien kohtaaminen)

6. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen omassa kylässä

+ osallistutaan yhteisten iltamien ja muiden tapahtumien järjestämiseen kysynnän ja talkoovoimien mukaan

+ toritapahtumia, myyjäisiä ja markkinoita järjestetään joko yksin tai yhdessä muiden tahojen kanssa

+ koko kylän perinteinen kuusijuhla pyritään järjestämään nuorisoseuran kanssa joka vuosi

+ vakiintuneet seurakunnan tilaisuudet järjestetään vuosittain

+ urheilu- ja liikuntatapahtumat yhteistyössä nuorisoseuran/muiden yhdistysten kanssa

+ aloite kuntaan: kesätapahtuma ja tiedotustilaisuus (Etelä-Janakkalan) mökkiläisille ja kylän

   (uusille) asukkaille: tietopaketti Janakkalasta ohjelman kera, toteutettu joissakin mökkiläispitäjissä

 

7. Vanhusten hoiva-, siivous- ynnä muut palvelut

+ pyritään mahdollistamaan vanhusten omissa kodeissaan asuminen mahdollisimman pitkään

+ hoiva- ja siivouspalvelujen tarjoaminen joko kunnallisena palveluna/yhteistyössä kunnan ja yksityisten

   yrittäjien ja palvelujen tarjoajien kanssa

+ selvitetään voiko kunnallisena palveluna järjestää terveydenhoitajan/kodinhoitajan käynnit vanhusten

   kodeissa, ruokapalvelu vanhuksille omiin koteihin tarpeen mukaan

+ yksityisten siivous- ym. yrittäjien (osa-aikainen) työllistäminen, kotitalousvähennys verotukseen

+ tiedonkulkua tehostettava: palveluja tarvitsevat vanhukset/palveluja tarjoavat yrittäjät ja yksityiset

+ kotikäynnit, siivous- ja ruuanlaittoapu, naapurien ja kyläläisten ”hjelppirinki”

               

8. Palvelujen kehittäminen, yrittäjien ja osaajien esilletuominen, (osa-aikainen) työllistyvyys

+ päivähoitomahdollisuus + esikoulu omassa kylässä, vastuuhenkilön tai toimikunnan nimeäminen

+ palvelut/niitä tarvitsevat saatava kohtaamaan toisensa, esimerkiksi mökki- ja kylätalkkarit,

   pienkonehuolto- ym. palvelut, kotitalousvähennyskelpoisia, tiedotuksen lisääminen, kylätoimisto

+ palveluyrittäjyyden (osa-aikaisen) työllistymisen tukeminen

+ Vähikkälän maa- ja kotitalousseura ry:n omistama Seuratalo on pidettävä kunnossa kyläläisten

   yhteisvoimin ja sen markkinointia hyvänä juhla- ja kokoontumispaikkana pyrittävä tehostamaan

+ palkattu osa-aikainen kylätoimiston hoitaja (kunta mukaan työnantajamaksuihin), joka laatisi

   hankerahoitusten ja avustusten hakemiset, tilitykset ym. paperityöt, toimisi kehittämis- ja

   investointihankkeiden vetäjänä, päivittäisi nettisivut ja puhelinluettelomuutokset, kartoittaisi palvelut

   ja niitä tarjoavat yrittäjät ja yksityiset, vastaisi kylän ja palvelujen markkinoinnissa, välittäisi yksityisten

   tarjoamat mökkitalkkari-, siivous-, remontti- ym. palvelut niiden tarvitsijoille, hoitaisi palkanmaksut jne.

+ kunta mukaan vanhusten hoivapalvelujen, lasten ja nuorten kerhojen, päivähoidon ym. järjestämiseen

+ muut rahoitusmahdollisuudet palvelujen kehittämiseksi pyrittävä löytämään ja hyödyntämään

+ opastetut yritysesittelyt

 

9. Matkailun kehittäminen                     

+ opastetut kyläkierrokset

+ VPK-museo,

+ Tietotilan ATK-museo

+ luontoreitit

+ maatilamatkailu, Puuhamaan kävijät voisi pysäyttää Vähikkälään + aamiaismajoitus

+ kotieläinpihat

+ kylämuseo

 

Vähikkälän väljämä ry on jäsenenä Suomen Kylätoiminta (SYTY) ry:ssä,

Hämeen Kylät ry:ssä ja Linnaseutu ry:ssä

 

Vähikkälän muut yhdistykset

 

Etelä-Janakkalan Erätoverit ry

Toivan Marttayhdistys ry

Vähikkälän ja Sauvalan VPK ry

Vähikkälän maa- ja kotitalousseura ry

Vähikkälän nuorisoseura ry

sekä Kesijärven, Leipijärven, Ojajärven ja Valajärven suojeluyhdistys ry:t